MILLA VILJAMAA (s.1980) on työskennellyt säveltäjänä, sanoittajana, sovittajana ja
muusikkona mm. sirkus-, tanssi-, ooppera- ja teatteriproduktioissa sekä erilaisissa konserteissa. Lisäksi
hän on toteuttanut kaksi omaan musiikkiinsa perustuvaa visuaalista konserttia Kadonnut kuu (2005) sekä
Ansa (2008). Milla on esiintynyt yksin sekä monissa kokoonpanoissa lukuisien Euroopan maiden lisäksi mm.
Kiinassa, Japanissa ja Argentiinassa. Maaliskuussa 2009 hän esiintyi 12 konsertin verran eri puolilla
Australiaa yhdessä Pekka Kuusiston ja Australian Chamber Orchestran kanssa.
Millan aktiivisimpia kokoonpanoja ovat kansanmusiikista ammentava Hereä, omaa tangonuevomusiikkia tekevä
Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola sekä trio Las Chicas del tango, joilta kaikilta julkaistiin uudet albumit
vuonna 2007. Duon toinen levy Mi Retorno oli Etnoemmaehdokas vuonna 2008. Millan ensimmäinen soololevy
"Paras aika päivästä" julkaistiin toukokuussa 2008 ja siinä soittaa hänen lisäkseen
kymmenkunta vierailevaa muusikkoa erilaisten kokoonpanojen muodossa. Levyn myötä on syntynyt myös
Millan musiikkia soittava kokoonpano nimeltä Milla Viljamaa & Co.
Opettajana Milla toimii mm. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla, mistä hän valmistui musiikin
maisteriksi vuonna 2007 pääaineenaan piano ja harmooni. Hän on myös kehittänyt uudenlaista
opetusmateriaalia nuottivihon ja cd-levyn muodossa julkaisuna nimeltä "Kansanmusiikkia pianisteille" vuonna 2008.